lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ihana ilta - tunika ja kortti


Tällä viikolla olen viettänyt lomaa puuhastellen täällä kotona. Olen tehnyt pieniä reissuja tässä kodin lähettyvillä ainakin pariin ravintolaan. Torstaina vietimme ystäväni yllätyssynttäreitä. Olimme ravintola Casa Maressa Helsingissä. Tunnelma oli muuten mukavan kotoinen ja ruoka sekä seura hyvää! Kiitos siis kutsusta!

Lahjaksi tein hihattoman tunikan ystäväni miehen lähettämillä mitoilla. Itse näin tämän monikäyttöisenä: kesähelteellä jätskiä syödessä tai töissä jakun alla tai korostaa tunikaa pukemalla pitkähihaista alle. Toivottavasti on sopiva! :)


Yläosa on musta hieman läpinäkyvää kangasta. Sauman olisi tarkoitus osua rintavarustuksen yläpuolelle. Alaosa on samaa kangasta, kuin aikaisemmin itselleni tekemässä tunikassa. Se on ihanan vilpoista ja laskeutuvaa. Samasta kankaasta on tehty myös rusetti olalle.

Kaava: OB 2/2014 Till Dawn (pienin muunnoksin)
Kankaat: Turkista


RUSETTI-KORTTI

Lahjan paketoinnin jälkeen tahdoin askarrella vielä kortin. Korttiin halusin myös rusetin. Sen toteutin käyttämällä (periaatteessa) Iris-folding menetelmää. Tuolla hakusanalla etsien löytää myös oikealla tekniikalla tehtyjä valmiita malleja ja ohjeita taitteluiden tekoon. Suosittelen! Tälläisiä voi askarrella hyvin ainakin jo kouluikäisten lasten kanssa, mutta miksi ei nuorempienkin?

Itse tein ensin pahviin rusetin muotoisen kolon. Sitten valitsin kolmea punaisen sävyistä kopiopaperia. Leikkasin niistä liuskoja, jotka taitoin kaksin kerroin.

Pätkin liuskista tarvitsemiani paloja ja asettelin ne työn nurjalle puolelle. 

Ylimääräiset pätkät leikataan pois näkyvistä ja kuva liimataan taustaan. Muistelen, että Iris foldingin ideana oikeasti on se, että kuvioon jää pieni keskusta tyhjäksi, josta sitten kurkistaa taustapaperin väri. Itse en nyt tehnyt tällä tavalla, vaan peitin koko kuvion kolmella samalla värillä.

Kortti on valmis!

Onnea vielä sankarille!


Ei kommentteja: