perjantai 5. syyskuuta 2014

Syysnurmen kukkia -Tunika

Taas voi sateiden jälkeen kehua keliä oikeen urakalla ja joka paikassa! On se hienoa kun sateen jälkeen paistaa aurinko. Itse tein pihahommia viimeisen lomaviikon sateessa, kesäloma tuntui kurahousut jalassa kömpiessä syyslomalta. Loma on kuitenkin aina loma. Saatiin taas pihaa muokattua askeleen eteenpäin...

Mutta sitten siihen tunikaan. Äitini oli tilannut itselleen metrin verran kangasta ja toi sen minulle lainaan "Jos siitä jonkun tunikan saisi". No saihan siitä tälläisen:

Kaavana käytin samaa kaavaa, kuin itselleni tekemässä tunikassa, joka löytyy täältä. Malli on mukava päällä, rento, mutta siisti.

Kaava: yläosaan olen käyttänyt OB:n Tennessee jerseymekon kaavaa, alaspäin jatkuu omalla kaavalla.
Kangas:Nosh Organics, Anemone, tumma olivii

Palataan vielä sinne pihalle... Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat pihan yhdestä nurkasta. Lopputulos ei ole vielä täysin valmis, sillä tälle alueelle olisi tulossa muutakin viihdykettä, kuin nurmikko ja haketta. Ehkä tänne päästään kurkistamaan vielä uudestaan, joskus myöhemmin.
Tänään otetussa kuvassa nurmikko on alkanut jo kasvamaan. Se kasvaa aivan silmissä!

Ei kommentteja: