torstai 27. huhtikuuta 2017

Inskapöksy-projekti

Itse en ollut kuullut aikaisemmin housuista, joissa olisi vetoketju insuliinin pistämistä varten ja tämä jonkun keksimä idea tuntui nerokkaalta. No nyt tiedän ja mahtavaa, jos ne voivat helpottaa arkea ja ovat vielä mukavatkin jalassa. Itselle näissä oli tietenkin haasteena vetoketjut, ne ei ole mitenkään omaa vahvuuttani ompelussa (et varmasti löydä montaa ompelujuttua blogistani jossa on vetoketju) ja nyt niitä saikin sitten tehdä ihan 8 kappaletta. Ehkä tämän myötä oma "vetoketjupelko" vähän helpotti, sillä näiden päätteeksi ompelin meille uusia tyynynpäällisiä sohvalle ja niihinkin tuli vetoketju.
 Tarkastellaanpas nyt vielä näitä yksiä pöksyjä hieman lähemmin. 18cm pitkät vetoketjut housuijen sivuilla, siis mahdollistavat insuliinin pistämisen reiteen, ilman, että housuja tarvitsee riisua. Vetoketjusta aukee siis aukko suoraan paljaaseen ihoon. Jotta ne olisivat mahdollisimman pitkäikäiset, tein niihin hieman ohjetta pidemmät lahjeresorit. Resoreita kääntämällä saa housuista sopivan mittaiset. Vyötäröllä on pehmeä 3cm levyinen kuminauha.
Sitten tämä haastava osuus, vetoketjun ompelu paikoilleen. Ensin mittasin ja merkitsin nuppineuloin kohdat joihin vetskarit tulee, jotta ne sai samalle korkeudelle. Sitten silitin tukikangasta housukappaaleen nurjalle puolelle, johon vetskarin oli tarkoitus tulla. Siihen piirsin lyijykynällä aukon paikan. Housukappaleen toiselle puolelle kiinnitin nuppineuloin kangassuikaleen (mallikuvassa tumman kankaan). Ompelin halkioviivan molemmilta puolilta, n. 3mm päästä viivasta suoralla ompeleella ylhäältä alas. Niin että tikki päätyi yhteen molemmissa päissä. Tämän jälkeen leikkasin halkion saksilla auki.
 Käänsin kangassuikaleen nurjalle puolle ja silitin käänteen. Tämän jälkeen ompelin aukkoon 18cm pitkän piilovetoketjun paikoilleen.
 Suikale oli reilumpi kuin itse vetoketjun leveys ja sain sen avulla vetoketjun pieneen "pussiin", jotta vetoketju ei ole kokoajan kosketuksissa ihon kanssa. Saumurilla siistin kappaleen reunat ja sitten taitoin päät hieman päällekäin ja surautin vielä ne kiinni.. Tukikangas tuli tämän taittelun jälkeen hieman esille, mutta ei näy kuin nurjalla.
 Pöksyihin laitoin vielä ompelumerkit takakappaleen puolelle.

Oli muuten vähän kuin sellainen ylläriompelus, kun ystävä oli tilannut kankaat ja hain paketin postista ja en yhtään tiennyt minkävärisiä kankaita oli tulossa. Ihania olivat kaikki! Erityisesti ihastuin tuohon Fantasian pehmeeseen pintaan ja tuo sininen Pyry sai kokoajan mustikat mieleeni.

Eilen sain myös kuulla, että pöksyjen käyttäjän mielestä housut "tuntuu täydelliseltä" ja ovat "mukavat päällä". 
Se on aina se paras juttu ompelussa!

Kankaat: Nosh
Kaava: PaaPii:n Repo housuista muokattu

Ja note to my self: koita nyt muistaa AINA katsoa, onko pienet sormet käyneet tekemässä säätöjä sun koneeseen ennen ompelua. Ettei tarvitse tehdä kahta kertaa samaa hommaa....

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Varmasti käytännölliset pöksyt! Hienosti onnistuivat 💚

omataito-handu kirjoitti...

Sinä se osaat kyllä ihan mitä vain :).

Mamma A. kirjoitti...

Mainio idea ja hienot pöksyt:)