torstai 13. huhtikuuta 2017

Tohtorille

Tähän postaukseen en saanutkaan nyt muita kuvia, kun olin tuossa yhtenä päivänä oikein sähläri ja poistin vahingossa kaikki kuvat puhelimeni muistikortista, vaikka olisi tarkoitus siirtää ne tietokoneelle. No onneksi vain uusimmat kuvat katosivat! Silti otti päähän. No tämän kuvan sain sitten kaverilta takaisin päin, onneksi sitä tulee läheteltyä välillä kuvia joillekin.

Tein siis 4-vuotta täyttäneelle pojalle (tädin murulle) tohtoritakin lääkärilaukun mukaan. Takki on tuunattu vanhasta miesten kauluspaidasta. Leikkasin saumoja auki helmasta kainaloon ja irrotin hihat. Lyhensin hihoja yläosasta, jolloin sain säilytettyä valmiit hihansuut. Kavensin hihoja hieman ja kavensin paitaa myös reunoilta. Sitten vain uudestaan saumat kasaan. Punaisen ristin painoin kangasväreillä.

Laukun sisältöä olin myös hieman tuunannut. Niistä ei nyt sitten kuvia ole, mutta kerron mitä muistan. Kaupan lääkäritarvikkeiden lisäksi siellä oli pusseissa laastareista, siderulla, pumpulia ja lääkepullo (vanhasta D-vitamiini purkista) ja lääkeruisku. Pusseihin olin piirtänyt kuvat, jotta ne on helpompi leikin jälkeen palauttaa paikoilleen.

Roolileikit on kyllä hauskoja, pitäisi omallekin pojalle tehdä joku pieni "puvusto" leikkejä varten.

Suuri kiitos vielä paidan lahjoittaneelle <3

Ei kommentteja: