lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappua ja pääsiäistä

Vappua ja vähän pääsiäistä lötyy tästä setistä. En nyt viitsi kuitenkaan ympätä tähän joulua ja juhannusta, vaikka ulkona keli on... miten sen nyt kauniisti sanoisi, no valkoinen. Minulla oli kyllä joku mielikuva, että tästä keväästä piti tulla ennätyslämmin ja hienot kelit ennustettiin jatkuvaksi oikeen juhannukseen asti. No ehkä ne ei ole vielä alkaneet?
Me olemme kuitenkin hehkuttaneet täällä jo vappua ja askarrelltiin koko perhe tänään meille vappulasit hienoilla koristeilla. Kaikki saivat tehdä mieleisensä koristukset omavalintaiselle kartongille.

Piilotan tänne loppuun vähän pääsiäistä. Meillä ei mennyt ruohojen kasvatus tänä vuonna ihan niin kuin strömsössä. Ensin poikani piilotti kaupasta ostetut siemenet. Löydettiin sitten vain vanhoja kauranjyviä ja niitä piilotettiin multaan. No viikon odottelun ja mustan mullan tuijottamisen jälkeen päätettiin kysäistä vielä äidiltäni jäikö häneltä yhtään siemeniä. Kylvimme vielä uudet, mutta ei nekään tahtoneet meille suurta satoa tehdä. No kyllä me muutama pitkä vihreä ruoho nähtiin, se oli pojasta ainakin hauskaa.
Purkit on 2v 3kk taiteilijan tekemiä. Ensin oli suikale keltaista kopiopaperia johon hän sai liimata itse repimiään silkkipaperin paloja. Liimasimme paperin leikatun maitopurkin ympätille. (Kaikki hienot kuvat työn touhusta tuhoutui, kun poistin vahingossa kaikki kuvani puhelimesta).Sitten liimattiin nokka, silmät ja sulkia tipun peppuun. Ruohot vaan ei ihan kasvaneet haaveiden mukaan....Kaksi muuta purkkia piti viedä isomummeille, mutta ei kehdattu. Ehkä niihin voisi vielä jotain muuta istuttaa.
Mutta nyt hauskaa vappua!!

Ei kommentteja: